...miksi tehdä muuta, kun voi grillata?
maanantai 30. kesäkuuta 2014
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Kesäinen menu
Tein seuraavanlaisen menun ateriapalveluiden näyttötutkintotilaisuuteeni. Kaikki ohjeet ovat 10 hengelle.
Raikas kurkkukeitto
Siianmätimoussea Sokerileipuri
Suomisen ruisleivällä
Uunilohi kevät- ja
ruohosipulin kera
Uudet perunat
Leipäjuustosalaatti
Parsasalaatti
Hasselpähkinä-marjapiirakka
Raikas
kurkkukeitto
3 kurkkua
1 hunajameloni
3 vihreää omenaa
2 ruukkua minttua varsineen
4 siivua paahtoleipää
2 sitruunan mehu
3 dl maustamatonta jogurttia laktoositon
1,5 dl omenamehua
1 dl oliiviöljyä
3 rkl valkoista balsamicoa
2 tl sokeria
suolaa, mustapippuria
Kuori kurkku, meloni ja omena, poista siemenet, paloittele.
Poista paahtoleivästä reunat. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimeen ja
sekoita tasaiseksi. Viilennä jääkaapissa ja tarjoa kylmänä.
Siianmätimousse
150 g siian mätiä
1 pieni punasipuli
1 ruukku ruohosipulia
1 kananmuna
1 dl vispikermaa laktoositon
120 g smetanaa laktoositon
0,2 tl sitruunapippuria
1 tl sitruunamehua
1 Sokerileipuri Suomisen hapanleipä
Sulata ja valuta mäti. Kuori ja hienonna punasipuli.
Hienonna ruohosipuli (säästä osa koristeluun). Keitä kananmuna kovaksi
kiehuvassa vedessä, kuori ja soseuta se haarukalla. Vatkaa kerma vaahdoksi.
Sekoita kaikki ainekset varovasti keskenään. Tarjoa ruisleivän päällä ja
koristele ruohosipulilla.
Uunilohi kevät- ja
ruohosipulin kera
2 kg lohifilettä
4 kevätsipulia
2 ruukkua ruohosipulia
200 g voita
Mausta lohifileet suolalla ja aseta voideltuun uunivuokaan
nahkapuoli ylöspäin. Paista uunissa 30 minuuttia tai kunnes lohi on kypsä.
Pilko kevätsipuleiden varret ja ruohosipuli, sulata voi kattilassa. Nosta kypsä
lohi uunista ja poista nahka. Lisää pilkotut sipulit ja voisula lohen päälle.
Uudet perunat
2 kg uusia perunoita
vettä
n. 4 tl suolaa
4 rkl tillisilppua
Pese perunat. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja mausta suolalla
niin, että litraan vettä tulee 1 tl suolaa. Keitä perunoita 10-20 minuuttia.
Kokeile kypsyyttä cocktail-tikulla tai terävän veitsen kärjellä. Kaada
keitinvesi pois ja nosta kattila hetkeksi lämpimälle liedelle, jotta liika
kosteus haihtuu perunoista. Kaada perunat tarjoiluastiaan ja lisää pinnalle
tillisilppua.
Leipäjuustosalaatti
3 ruukkua suomalaista ruukkusalaattia tai vastaavaa
1 rs kirsikkatomaatteja
150g vihreitä viinirypäleitä
500g Heikkilän Tilan leipäjuustoa
2 dl marinoitua punasipulia
Pilko salaatti. Halkaise kirsikkatomaatit ja
viinirypäleet. Sekoita keskenään. Kuutioi juusto ja lisää salaatin päälle.
Tarjoa yrttisen salaatinkastikkeen kanssa.
Parsasalaatti
2 ruukkua suomalaista ruukkusalaattia tai vastaavaa
1 tuorekurkku
1 nippu vihreää parsaa
1 dl marinoitua punasipulia
Marinoitu
punasipuli
3 dl punasipulia ohueksi suikaloituna
1,5 dl vettä
1,5 dl valkoviinietikkaa
1,5 dl sokeria
3 tl suolaa
Kuori punasipulit ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi.
Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna marinoitua jääkaapissa 2-3 päivää.
Yrttinen
salaatinkastike
2 dl rypsiölyä
3 rkl sitruunamehua
1 dl tuoreita yrttejä esim. basilika, timjami
½ rkl sokeria
1 tl suolaa
1 valkosipulinkynsi
½ tl mustapippuria
Hienonna yrtit. Murskaa valkosipuli ja viherpippurit.
Sekoita ainekset keskenään ja kaada kannuun tai kulhoon. Sekoita ennen käyttöä.
Hasselpähkinä-marjapiirakka
Pohja:
150 g laktoositonta voita
1 dl fariinisokeria
2 dl kaurahiutaleita
1 dl hasselpähkinärouhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
Täyte:
4 dl laktoositonta vispikermaa
2 rkl sokeria
0,5-1 litra pakastemarjoja
0,5 dl hasselpähkinärouhetta koristeluun
Sekoita fariinisokeri, kaurahiutaleet, hasselpähkinärouhe
ja vehnäjauhot keskenään. Lisää sulatettu voi. Taputtele taikina
leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista 200c uunissa 15 minuuttia.
Levitä jäähtyneen pohjan päälle sokerilla maustettu kermavaahto. Koristele
marjoilla ja pähkinärouheella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)