4 annosta
400 g naudan paistisuikaleita
1 kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 sipuli
4 kevätsipulia varsineen
1 pkt Santa Maria riisinuudeleita
1 dl suolapähkinöitä
1-2 tuoretta chiliä
2 tl raastettua inkivääriä
gluteenitonta soijaa
kalakastiketta
paahdettua sipulirouhetta
paistamiseen voita tai öljyä
Paista pilkotut sipulit kevyesti (säästä kevätsipuleiden varret koristeluun). Lisää chili, inkivääri, suolapähkinät, porkkanat ja kesäkurpitsat, paista, kunnes kasvikset ovat kypsiä, mutta vielä rapsakoita.
Paista naudan suikaleet voissa toisella pannulla, jotta saat ne ruskistumaan kauniisti. Kun kasvikset ovat lähes kypsiä, lisää niiden joukkoon naudan suikaleet, soija ja kalakastiketta maun mukaan,
Kiehauta kattilassa runsaasti vettä. Lisää nuudelit ja keitä noin 2 minuuttia. Sekoita nuudelit lihan ja kasvisten joukkoon, annostele lautasille. Koristele annokset pilkotuilla kevätsipulinvarsilla ja paahdetulla sipulirouheella.
Yhden tähden illallinen
tiistai 15. joulukuuta 2015
Naudanlihawok
lauantai 12. joulukuuta 2015
Rapeat lihapyörykät ja dukkah-juurekset
Lihapyörykät (gluteeniton):
700 g naudan jauhelihaa
3 kevätsipulia
1 muna
1,5 dl gluteenittomia korppujauhoja
loraus gluteenitonta soijaa
mustapippurirouhetta
1 tlk kermaa (esim. kuohukerma tai maustettu pippurikerma)
Pilko kevätsipulit varsineen, Sekoita joukkoon muna, soija ja 1 dl korppujauhoja. Lisää jauheliha ja sekoita tasaiseksi. Muotoile kostutetuilla käsillä taikinasta reilunkokoisia pyöryköitä, litistä niitä aavistus käsien välissä ja kääntele lautasella gluteenittomissa korppujauhoissa.
Paista pyörykät voissa kuumalla valurautapannulla rapean pinnan saamiseksi. Pinta on tarpeeksi rapea, kun palohälyytin alkaa huutamaan ;) Mikäli haluat kypsentää lihapyörykät täysin kypsiksi, nosta ne hetkeksi uuniin juuresten seuraksi.
Kun olet paistanut kaikki pyörykät ja siirtänyt ne tarjoiluastiaan, kaada pannulle kermaa (esim. Valio pippurilla maustettu ruokakerma). Kuumenna kerma ja maailman nopein kastike on valmis!
Dukkah-juurekset:
perunoita
porkkanoita
lanttua
palsternakkaa
ym. juureksia
loraus oliiviöljyä
1 tl merisuolaa
2 tl mustapippurirouhetta
2 rkl dukkah-maustetta
Kuutoi juurekset ja levitä ne tasaiseksi kerrokseksi uunivuokaan. Kaada pinnalle oliiviöljyä, sekä lisää suola ja pippuri. Kääntele juureksia, jotta ne maustuvat tasaisesti. Ripottele lopuksi pinnalle dukkah-mauste. Paista 175C uunissa noin 40 minuuttia.
Tarjoa ruoka hyvän punaviinin kera.

tiistai 9. syyskuuta 2014
Hirvipata
5dl piimää
2 isoa sipulia
voita paistamiseen
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl punaviiniä
2-3 dl lihalientä
2 rkl mustaherukkahyytelöä
suolaa, mustapippuria
Hirven paisti mureutetaan piimällä. Pilko liha reilun kokoisiksi paloiksi kulhoon. Kaada päälle piimää niin, että lihat peittyvät. Sekoita ja nosta jääkaappiin mureutumaan 1-2 vuorokaudeksi.
Nosta lihapalat huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen ruoan valmistusta. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää voi. Nosta lihapalat pannulle haarukalla siten, että enin piimä valuu pois lihoista. Paista lihapalat erissä ja nosta uunipataan. Pilko sipulit viipalaiksi. Lisää pannulle voita ja paista sipuleita kunnes ne hiukan pehmenevät.
Lisää sipulit lihojen kanssa pataan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kuumenna paistinpannulla voita, ja ruskista vehnäjauhoa voissa, kunnes se on kauniin ruskeaa. Lisää pannulle lihaliemi ja punaviini, kuumenna. Kaada neste pataan ja lisää mustaherukkahyytelö, sekoita.
Nosta pata 175C uuniin kannella peitettynä noin 30 minuutin ajaksi. Tämän jälkeen laske uunin lämpö 150C ja hauduta pataa 2-3 tuntia.
Tarjoa hirvipata esimerkiksi perunamuussin, tuoreen leivän, maustekurkkujen ja puolukkahillon kanssa.
tiistai 2. syyskuuta 2014
Leipäjuustoburgerit
Kasaa hampurilaissämpylän väliin paprikamajoneesia, maustekurkkuja, jauhelihapihvi, leipäjuustoa sekä paholaisenhilloa.
Hampurilaissämpylät 6 kpl
0,5-1 tl suolaa
n. 6 dl venhäjauhojavoiteluun:
maitoa
seesaminsiemeniä
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikina pitkulaiseksi ja jaa se kuuteen osaan. Pyörittele taikinapalat palloiksi ja taputtele hieman litteämmiksi. Nosta sämpylät pellille kohoamaan leivinliinan alle noin 30 minuutiksi. Paista 225C uunissa 10-12 minuuttia.
Jauhelihapihvit
400 g sika-nauta jauhelihaa
1 muna
1 pss sipulikeittoainesta
n. ½ dl karkeita vehnäjauhoja
paistamiseen voita
Sekoita sipulikeittoaines munan kanssa. Lisää jauheliha ja sekoita tasaiseksi, anna taikina turvota hetken aikaa. Muotoile taikinasta kostutetuilla käsillä pihvejä. Pyöritä pihvit vehnäjauhoissa ja paista voissa. Parhaan lopputuloksen saat valurautapannulla.
tiistai 19. elokuuta 2014
Mäskisämpylät 10 kpl
Sahdin valmistuksesta ylijäävä mäski sopii erinomaisesti sämpylöiden leivontaan. Sahdin valmistuksesta voit lukea täältä.
50g sulatettua voita
2,5 dl maitoa
25g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sahtimäskiä
5-6 dl vehnäjauhoja
Leivontaan: jauhoja
Sulata voi ja lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Yhdistä voisula ja maito. Murenna hiiva kulhoon, ja lisää vähän maito-voi-seosta niin, että hiiva liukenee. Lisää loppu neste, suola ja sahtimäski. Sekoita, ja lisää jauhot. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Ripottele pinnalle hieman jauhoja ja kohota liinan alla noin 40 minuuttia.
Leivo taikinasta 10 sämpylää jauhotetulla pöydällä. Nosta sämpylät pellille ja kohota liinan alla 20-30 minuuttia. Voitele sämpylät vedellä ja paista 225C uunin keskitasolla noin 12 minuuttia. Sämpylät ovat parhaimmillaan lämpiminä voin kera.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
Jos se kelpaa Hans Välimäelle...
...niin kai se kelpaa minullekin :D
Pulled Pork Burgers
1 pkt Lidlin Pulled Pork
1 iso sipuli
voita paistamiseen
pitaleipiä tarjoiluun
Valmista pulled pork paketin ohjeen mukaan. Kuullota sipulit pannulla voissa kypsäksi. Ota possu uunista, revi kahdella haarukalla ja sekoita joukkoon pakkauksen mukana tullut kastike sekä paistetut sipulit. Lämmitä pitaleivät uunissa ja täytä pulled porkilla, tomaatti-sipulisalaatilla, avokado-rucolasalaatilla ja jalopenomajoneesilla.
Tomaatti-sipulisalaatti
2 isoa tomaattia
1 iso sipuli
valkoista balsamicoa
suolaa
pippurirouhetta
Leikkaa sipuli ja tomaatit ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Avokado-rucolasalaatti
1 rasia rucolaa
1-2 kypsää avokadoa
valkoista balsamicoa
Leikkaa avokadot kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Jalopenomajoneesi
½-1 tölkki jalopenoja
3 dl majoneesia
3-5 tl vihreää tabascoa
Pilko jalopenot pieneksi silpuksi tehosekoittimessa tai veitsellä. Sekoita jalopenot ja tabasco majoneesin joukkoon. Säätele tulisuutta jalopenojen ja tabascon määrällä.

maanantai 30. kesäkuuta 2014
Kesäkokki
Kesällä on pitänyt aika hiljaiseloa patojen ja kattiloiden ääressä, sillä...
...miksi tehdä muuta, kun voi grillata?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)